Tekstit

Worldcon 75 -raporttia

Kuva
Helsingissä järjestetty Worldcon on takanapäin. Minulle tämä oli ensimmäinen Worldcon koskaan. (Ostin Worldcon-paidan toivoen, että vielä joskus pääsen toiseen Worldconiin!) Ensi vuonna con järjestetään San Joséssa, Kaliforniassa. Jos et päässyt paikalle, tapahtuman youtubesivuilla on osa paneeleista katsottavissa.

Osallistuin kaikkina päivinä, mutta vain keskiviikkona minulla oli vapaata töistä, joten viikko oli aika uuvuttavakin. "Writing a better convention report" workshop jäi minulta väliin, joten seuraavaksi ylipitkä luettelo omasta kokemuksestani.

Keskiviikko 9.8.

Tämä oli vapaapäiväni, joten päätin olla paikalla koko päivän. Ohjelmasta olin etukäteen poiminut kiinnostavimmiksi mm. seuraavat (tummennetulla ne, joihin osallistuin):

12:00 Global Pitching Fest 13:00 Invented Mythologie 16:00 Live Tea and Jeopardy 16:00 Fashion in SF 16.00 Minorities for Minorities 18:00 Meet & Greet for Con First Timers 18:00 Creating Effective Dialogue 20:00 Infamous Bad Book Cover S…

Orjattaresi

Orjattaresi (The Handmaid's Tale, 1985/1986, Tammi, suom. Matti Kannosto) on dystopia tulevaisuuden totalitaarisesta valtiosta, Gileadista. Katsottuani keväällä HBO:n sarjan halusin tarttua Atwoodin romaaniin. Ehkäpä olisi ollut parempi lukea ensin kirja, mutta jännittävää kyllä, tässä tapauksessa en huomannut järjestyksen haittaavan lukukokemusta tai toisin päin. Kirjan saaminen käsiin ei ollut aivan helppoa, sillä Orjatar oli loppuunmyyty ja varausjonot huikeat. Onneksi sain kirjan lainaan kaveriltani. Nyt siitä tosin on ilmestynyt myös uusi painos.

Gilead, entinen Yhdysvallat, on poliisivaltio, jossa ei juuri ole ihmisoikeuksia. Osa naisista tekee orjatyötä, osa on eliitin vaimoja, osa tätejä, jotka opettavat orjattaria. Orjattaret ovat harvoja jäljellä olevia hedelmällisiä naisia ja he kiertävät ylemmissä perheissä synnyttämässä lapsia. Heidän lisäkseen on martat, jotka toimivat palvelijoina. Orjattaret, joihin romaanin kertoja kuuluu, joutuvat myös luopumaan nimestään. Heitä …

Kohtaamisia

Kuva
Kiireinen viikko. Yksi vimmainen kirjoitusilta. Eksyminen. Liikaa teetä. Hyvää teetä ja pahaa teetä. Game of Thronesin katsomista. Hirveä määrä kesken olevia luettavia kirjoja, joista osassa tapahtui vähäistä edistystä. Silti niiden määrä hipoo jo järkevyyden rajoja. Olen rikkonut kymmenen kirjan sääntöäni ja raahannut kotiin kirjastosta mielin määrin kirjoja, joista osa on tietokirjoja. On kuin yhtäkkiä en voisi vastustaa laisinkaan kiinnostavan oloista kirjaa sellaisen kohdattuani, ja se lähtee mukaani saman tien kuin itsekseen.

Lisäksi tajusin, että Harry Potter ja viisasten kivi -kirjan ilmestymisestä on jo 20 vuotta. Merkkipäivä oli tosin jo kesäkuussa, mutta aloin lukea myös Viisasten kiveä uudestaan. Aiemmasta uusiksi luvusta on jo aikoja.

Viime viikolla koin kohtaamisen, jossa sain palautetta kasvotusten, odottamatta. Pieni hetki, mutta tärkeä. Se herätti ajatuksia ja ilahdutti.

Ilta on jo pimeä ikkunan takana, tummansininen.

Kohti syksyä

Kuva
Syksystä on tulossa todella kirjallisuustapahtumapainotteinen!

Scifin ja fantasian suurtapahtuman Worldconin (9.-13.8) ohjelma on julkaistu ja hankin itselleni viime viikolla jäsenyyden tapahtumaan. Odotan sitä todella innolla! Ilmeisesti minun täytyy myös kehittää itselleni ajankääntäjä, koska olen ympyröinyt jo useamman yhtä aikaa päällekäin olevan ohjelmanumeron. Eniten vietän aikaa paikalla todennäköisesti keskiviikkona, koska satun olemaan vapaalla, mutta muinakin päivinä minun on tarkoitus mennä katsomaan ohjelmaa.

Olin pitkään kahden vaiheilla, että hankinko jäsenyyttä vai en, mutta sitten kun tajusin kuinka ainutkertainen tilaisuus on kyseessä (Worldconia harvemmin järjestetään Pohjois-Amerikan ulkopuolella) ja selailtuani ohjelmaa, tajusin, että ehdottomasti haluan mennä paikalle. Toki Helsingissä asuvana tämä on minulle suht helppoa ja jäsenyydestäkin sai ensikertalaisalennuksen. Siltä varalta, että tämä postaus vielä tavoittaa jonkun, alennusta saa käsittääkseni tänään kes…

Tuusulajärven kulttuurimaisemissa

Kuva
Tämä sunnuntai kului Tuusulajärven kansallisromanttisen taitelijayhteisön alueella. Yhteisö syntyi 1900-luvun alussa, kun joukko taiteilijoita asettui alueelle. Helsingistä paikalle pääsee kätevästi junalla, joskin kävelyä kertyy, jos on jalkaisin liikkeellä. Ensimmäisenä kohteena oli Ainola.

Ainola oli Jean ja Aino Sibeliuksen koti, joka toimii nyt kotimuseona. Sibeliukset muuttivat sinne 1904 ja se on säilytetty sellaisena kuin se oli heidän eläessään. Taloon kuuluu myös suuri puutarha, jonne heidät on haudattu.


Seuraavana suuntana oli Ahola, kirjailija Juhani Ahon ja taiteilija Venny Soldan- Brofeldtin entinen koti. Ahola ei ole samalla tavalla säilynyt entisellään kuin Ainola. Sitä on käytetty moneen tarkoitukseen pariskunnan muutettua sieltä pois 1911. Nykyään se toimii museona. Pariskunnan elämästä kertoo valokuvanäyttely ja kuunneltavana on haastatteluja ja tekstejä.


Viimeisenä kohteena oli Halosenniemi, taiteilija Pekka Halosen ateljeekoti. Se on entisöity entiseen asuunsa. Se …

Your name

Kävin eilen katsomassa Makoto Shinkain ohjaaman Your name -elokuvan (Kimi no na wa, 2016). Elokuva kertoo lukiolaisista Takista ja Mitsuhasta, joiden elämät sekoittuvat toisiinsa oudolla tavalla. Kumpikin etsii jotakin, vaikka ei oikein tiedäkään mitä. Taki asuu Tokiossa ja Mitsuha vuoristokylässä, jossa hän isoäitinsä ja pikkusiskonsa kanssa osallistuvat tuhansia vuosia vanhoihin traditioihin. Mitsuha haaveilee elämästä Tokiossa.

Taki ja Mitsuha alkavat mystisesti vaihtaa paikkaa: välillä Taki herää Mitsuhan kehossa ja Mitsuha Takin. He luulevat tapahtumien olevan unta eivätkä muista niitä aamuisin, mutta keksivät keinon kommunikoida.

Olin kuullut elokuvasta paljon kehuja, mutta pidin siitä enemmän kuin odotin. Elokuva on visuaalisesti todella kaunis ja vaikuttava ja tunnelmallinen. Se oli kaunis hyväntuulinen elokuva, jossa on melankolisia kaipaamisen ja etsimisen teemoja.

Onko tämä se teksti?

Olen viettänyt viileää lauantai-iltaa aikaa lueskelemalla Helmetin e-kirjastosta löytämääni The Writer -julkaisua. Harmi kyllä sen uusia numeroita ei enää Zinioon ilmesty, mutta arkistoja voi selata. Jos pääset käsiksi lehteen, suosittelen esimerkiksi Nic Stonen artikkelia Own up. Should an author ever write a character outside their identity? (1/2017). Aiheesta on viime aikoina ollut paljon puhetta, mutta on aina hyvä muistuttaa itseään kaikesta siitä, mitä kannattaa ottaa huomioon, kun pyrkii kirjoittamaan jonkun toisen kengistä.

Kevään intensiivisen kirjoituskauden jälkeen kesällä tahti on hiljentynyt, mutta teksti etenee. Tajusin, että tällä hetkellä työstämäni käsikirjoitus on ehkä jollain tapaa henkilökohtaisin tekstini aikoihin, ehkä ikinä. Ei sillä, että kukaan henkilöistä välttämättä muistuttaisi varsinaisesti minua, ja tekstikin sijoittuu toisenlaiseen maailmaan. Ainahan kirjoittaja laittaa tekstiin paljon itseään, huomasi tai ei. Mutta tässä tekstissä on hyvin paljon sellai…