Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on 2017.

Hidas sunnuntai

Kuva
Tänään on ollut hyvä päivä. Hidas, kiireetön aamu. Lueskelua, teetä ja ulkoilua (kerrankin ei sada!). Tässä päivässä on ollut sellainen merkillinen seikka, että siinä on tuntunut olevan pitempiä tunteja kuin arkena.

Luin vähän eteenpäin Marie Brennanin A Natural History of Dragonsia, joka vaikuttaa todella kiinnostavalta. (Olen taas ajautunut siihen pisteeseen, että luettavien kirjojen pino on kohta korkeampi kuin yöpöydän lukulamppuni.) Kirjasta on paljon varauksia, joten priorisoin sen muutaman muun kesken olevan ohitse.

Kävin kävelemässä ja ihailin värikkäitä lehtiä. Leivoin sämpylöitä, joista kerrankin ei tullut kivikovia, ja askartelin leikekirjaa. Askarteleminen on rentouttavaa, pitäisi tehdä sitä useammin.

Eilinen meni aikalailla kirjoittaessa, joten tänään olen pitänyt siitä vapaata, mutta muutama idea kutkuttelee mielessä, joten ehkä laitan ne vielä paperille. Eräs tekstiin liittyvä lukko on onneksi loksahtanut auki.

Esimerkki kirjoittajan viikosta

Viikko sitten päätin kokeilla kirjata viikon kirjoittamiseen käyttämääni aikaa tarkemmin ylös tietyltä ajanjaksolta. Päädyin kirjaamaan muitakin tekemisiäni, koska halusin ylös sen, miksi joinakin päivinä ei tullut ollenkaan kirjoitettua. (Ihan kaikkea en toki laittanut tähän). Miten yhdistää kokopäivätyö ja kirjoittaminen? Olisiko jotain tehtävissä, että aikaa järjestyisi enemmän? Viikon tavoite oli kirjoittaa yksi kokonainen uusi luku.

2.10. Maanantai

klo 11.15 Herätys. Hups, aika myöhään. Takana on viikonloppu Jyväskylässä ja matkaväsymys vähän painaa, mutta olo on kirjallisesti inspiroitunut. Ja mikä parasta, on vapaapäivä! Tänään ehtii kirjoittaa.
klo 12.00 Pyykkikone päälle. Syön aamiaista (jos tätä enää aamiaiseksi voi kutsua) ja samalla lueskelen Kirjoita kosmos: Opas spekulatiivisen fiktion kirjoittamiseen teosta. (2006, Suomen tieteiskirjoittajat, toim. Anne Leinonen).
klo 12.30 Laitan pyykit kuivumaan ja toisen koneen pyörimään. Keitän teetä ja jatkan lukemista. Pasi Ilmari Jää…

Hvitträskin maisemissa

Kuva
Viikon kirjallinen saldo: yksi puolikas, uusi luku. Oli ihanaa kirjoittaa täysin uutta lukua edellisten korjailun sijaan. (Minulla on paha tapa jäädä jumiin lukemaan ja viilaamaan edellistä tekstiä, kun olen aikeissa jatkaa eteenpäin ja sitten en meinaa koskaan päästä eteenpäin, kun hion yksittäisiä lauseita, joita voisi hioa sitten kun ensimmäinen versio on valmis.) En ole ehtinyt kirjoittaa luvun toista puolikasta, mutta minulla on selkeä mielikuva siitä.


Sunnuntaina kävin retkellä Hvitträskissä. Ihania maisemia ja mielenkiintoinen kotimuseo tämä Eliel Saarisen, Herman Geselliuksen ja Armas Lindgrenin suunnittelema erämaa-ateljee, johon sisustusta ovat suunnitelleet mm. Loja Saarinen ja Eliel Saarinen itse. Ehdin mukaan opastetulle kierrokselle, mikä oli oikein kiinnostava ja täynnä porukkaa.

Hvitträsk sijaitsee upealla paikalla korkealla kalliolla, josta oli hienot näkymät järvelle. Museokortti on minulla lisännyt museoissa käymistä paljon.



Viime aikoina luettua

Kuva
Jokin aika sitten valittelin, että löydän jatkuvasti mielekiintoisia kirjoja, jotka ilmestyvät kotiini. Oikeasti tämä ei ole valituksen aihe, päinvastoin: on mahtavaa, että on niin paljon kiinnostavia kirjoja! En ole viime aikoina juuri kirjannut blogiin lukemisiani, mutta tässä muutamia syksyn ja loppukesän lukukokemuksia:


 Helena Waris: Linnunsitoja (Otava 2017, kirjastosta)

Tykkäsin hirmuisasti Vuoresta, joten halusin lukea Warikselta lisää. Linnunsitojassa liikutaan tulevaisuuden dystopiassa, jossa Konehallinto on ajanut ihmiset ahtaalle ja ihmiset asuvat Kuiluissa maan alla. Nouseva merenpinta syö saaristoa, mutta syrjäisellä majakkasaarella sinnittelee vielä vastarintaliikkeen jäseniä, kyyhkyslakka apunaan. Zemi päätyy saarelle ilman veljeään, joka jää manterereelle. Merisää on armoton, ja saari karu. Kirja on lyhyt ja paljon jää selittämättä, mutta tunnelma on voimakas ja tarina vei mukanaan. Onkohan kirjalle tulossa jatkoa? Lukisin kyllä.


Kirsti Kuronen: Paha puuska (Karisto 2…

Piilota kirja - tai löydä se

Kuva
Tänään on kirjanpiilotuspäivä! Goodreads täyttää kymmenen vuotta ja sen kunniaksi Goodreads ja Kirjakeijut ovat lyöttäytyneet yhteen Hide a Book Day -tapahtuman merkeissä.

Pakko sanoa, että olin yllättynyt siitä, että GR on vasta kymmenen vuotta vanha! Jotenkin kuvittelin, että sivusto on ollut olemassa iät ja ajat.

Kirjakeijujen idea on saman tapainen kuin Book crossingissa: kirjoja jätetään muiden löydettäviksi erinäisiin piiloihin (ehkä ei kuitenkaan kannata piilottaa liian hyvin). Löydetyistä ja piilotetuista kirjoista kannustetaan jakamaan kuvia. Itse törmäsin kirjakeijuihin ensimmäisen kerran Worldconissa. Nyt päätin itsekin osallistua piilotuspuuhiin.

Päätin piilottaa ainakin Walter Moersin Kapteeni Sinikarhun 13 1/2 elämää, joka on aivan hulvaton kirja ja yksi suosikeistani. Ylipäänsä olen aina pitänyt Moersin kirjoista, tussipiirroksista ja erityisesti hänen alter egostaan kirjailija-krokotiilista Hildegunst von Mythenmetzistä. Kiinnitin kirjaan infolapun ja askartelin sen p…

Mitä näette, kun kirjoitatte?

Hyvää alkanutta syksyä! Lehdet kellastuvat ja aamuisin tekee jo mieli pistää pipo päähän.

Olen miettinyt viime aikoina kirjoittamiseen liittyviä visuaalisia mielikuvia tai mielikuvittelua. Usein, kun kirjoitan, näen tapahtumat mielessäni. En aina, mutta joskus ne soljuvat edessäni kuin filminä. Varsinkin kävelyillä saatan nähdä tapahtumat henkilöiden eleitä myöten kuin tv-ohjelman kohtauksena. (Paperille ne eivät tosin useinkaan tule juuri sellaisina.)

Tämä ei käsittääkseni ole mitenkään poikkeuksellista kirjoittaville ihmisille - monet näkevät tapahtumia mielessään kohtauksina tai kuvina. Saatan nähdä melko yksityiskohtaisesti esimerkiksi henkilöiden asunnot ja niiden sisustukset, vaikka niitä ei mainittaisi tekstissä. Pinterestissä ehkä enemmän etsin mielikuvaani sopivia kuvia kuin kuvia joista voisin saada mielikuvia.

Joskus taas kun teksti virtaa vaivatta näppäimistölle, teksti vie mukanaan enkä ehdi "nähdä" mitä tapahtuu, mutta jos minulla on luppoaikaa, filmit alkavat …

Kirjatraileri ja sen tekemisestä

Kuva
Hylättyjen lasten kaupunki julkaistiin viime keväänä, mutta vasta kesällä aloin vakavasti harkita kirjatrailerin tekoa. Ajattelin, että parempi myöhään kuin ei milloinkaan ja aloitin projektin heinäkuussa.

Suunnittelua

Ihan aluksi päätin tutustua erilaisiin kirjatrailereihin, koska minulla ei ollut minkäänlaista kokemusta niiden tekemisestä. Kirjatrailereita löytyy jonkin verran sekä kirjailijoiden itsensä että kirjavinkkaajien tekeminä. Etsin videoita youtubesta ja lisäksi tsekkasin joitakin lempikirjojani ja katsoin, onko niistä olemassa traileria. Keskustelin kaverin kanssa, millainen olisi hyvä traileri.

Espoon kaupunginkirjaston lastenkirjastotyön blogista löytyy Kirjatrailerin tekijän työkalupakki. Se on tarkoitettu Applen ohjelmilla tekeville, joten minulle siitä ei niiltä osin ollut hyötyä, mutta muuten siellä on hyviä perusvinkkejä.

Seuraavaksi selailin omaa kirjaani ja mietin, mitä kohtia sieltä ottaisin. Lopulta päädyin siihen, että en ota ihan tarkkoja lainauksia. Piirsin…

Worldcon 75 -raporttia

Kuva
Helsingissä järjestetty Worldcon on takanapäin. Minulle tämä oli ensimmäinen Worldcon koskaan. (Ostin Worldcon-paidan toivoen, että vielä joskus pääsen toiseen Worldconiin!) Ensi vuonna con järjestetään San Joséssa, Kaliforniassa. Jos et päässyt paikalle, tapahtuman youtubesivuilla on osa paneeleista katsottavissa.

Osallistuin kaikkina päivinä, mutta vain keskiviikkona minulla oli vapaata töistä, joten viikko oli aika uuvuttavakin. "Writing a better convention report" workshop jäi minulta väliin, joten seuraavaksi ylipitkä luettelo omasta kokemuksestani.

Keskiviikko 9.8.

Tämä oli vapaapäiväni, joten päätin olla paikalla koko päivän. Ohjelmasta olin etukäteen poiminut kiinnostavimmiksi mm. seuraavat (tummennetulla ne, joihin osallistuin):

12:00 Global Pitching Fest 13:00 Invented Mythologie 16:00 Live Tea and Jeopardy 16:00 Fashion in SF 16.00 Minorities for Minorities 18:00 Meet & Greet for Con First Timers 18:00 Creating Effective Dialogue 20:00 Infamous Bad Book Cover S…

Orjattaresi

Orjattaresi (The Handmaid's Tale, 1985/1986, Tammi, suom. Matti Kannosto) on dystopia tulevaisuuden totalitaarisesta valtiosta, Gileadista. Katsottuani keväällä HBO:n sarjan halusin tarttua Atwoodin romaaniin. Ehkäpä olisi ollut parempi lukea ensin kirja, mutta jännittävää kyllä, tässä tapauksessa en huomannut järjestyksen haittaavan lukukokemusta tai toisin päin. Kirjan saaminen käsiin ei ollut aivan helppoa, sillä Orjatar oli loppuunmyyty ja varausjonot huikeat. Onneksi sain kirjan lainaan kaveriltani. Nyt siitä tosin on ilmestynyt myös uusi painos.

Gilead, entinen Yhdysvallat, on poliisivaltio, jossa ei juuri ole ihmisoikeuksia. Osa naisista tekee orjatyötä, osa on eliitin vaimoja, osa tätejä, jotka opettavat orjattaria. Orjattaret ovat harvoja jäljellä olevia hedelmällisiä naisia ja he kiertävät ylemmissä perheissä synnyttämässä lapsia. Heidän lisäkseen on martat, jotka toimivat palvelijoina. Orjattaret, joihin romaanin kertoja kuuluu, joutuvat myös luopumaan nimestään. Heitä …

Kohtaamisia

Kuva
Kiireinen viikko. Yksi vimmainen kirjoitusilta. Eksyminen. Liikaa teetä. Hyvää teetä ja pahaa teetä. Game of Thronesin katsomista. Hirveä määrä kesken olevia luettavia kirjoja, joista osassa tapahtui vähäistä edistystä. Silti niiden määrä hipoo jo järkevyyden rajoja. Olen rikkonut kymmenen kirjan sääntöäni ja raahannut kotiin kirjastosta mielin määrin kirjoja, joista osa on tietokirjoja. On kuin yhtäkkiä en voisi vastustaa laisinkaan kiinnostavan oloista kirjaa sellaisen kohdattuani, ja se lähtee mukaani saman tien kuin itsekseen.

Lisäksi tajusin, että Harry Potter ja viisasten kivi -kirjan ilmestymisestä on jo 20 vuotta. Merkkipäivä oli tosin jo kesäkuussa, mutta aloin lukea myös Viisasten kiveä uudestaan. Aiemmasta uusiksi luvusta on jo aikoja.

Viime viikolla koin kohtaamisen, jossa sain palautetta kasvotusten, odottamatta. Pieni hetki, mutta tärkeä. Se herätti ajatuksia ja ilahdutti.

Ilta on jo pimeä ikkunan takana, tummansininen.

Kohti syksyä

Kuva
Syksystä on tulossa todella kirjallisuustapahtumapainotteinen!

Scifin ja fantasian suurtapahtuman Worldconin (9.-13.8) ohjelma on julkaistu ja hankin itselleni viime viikolla jäsenyyden tapahtumaan. Odotan sitä todella innolla! Ilmeisesti minun täytyy myös kehittää itselleni ajankääntäjä, koska olen ympyröinyt jo useamman yhtä aikaa päällekäin olevan ohjelmanumeron. Eniten vietän aikaa paikalla todennäköisesti keskiviikkona, koska satun olemaan vapaalla, mutta muinakin päivinä minun on tarkoitus mennä katsomaan ohjelmaa.

Olin pitkään kahden vaiheilla, että hankinko jäsenyyttä vai en, mutta sitten kun tajusin kuinka ainutkertainen tilaisuus on kyseessä (Worldconia harvemmin järjestetään Pohjois-Amerikan ulkopuolella) ja selailtuani ohjelmaa, tajusin, että ehdottomasti haluan mennä paikalle. Toki Helsingissä asuvana tämä on minulle suht helppoa ja jäsenyydestäkin sai ensikertalaisalennuksen. Siltä varalta, että tämä postaus vielä tavoittaa jonkun, alennusta saa käsittääkseni tänään kes…

Tuusulajärven kulttuurimaisemissa

Kuva
Tämä sunnuntai kului Tuusulajärven kansallisromanttisen taitelijayhteisön alueella. Yhteisö syntyi 1900-luvun alussa, kun joukko taiteilijoita asettui alueelle. Helsingistä paikalle pääsee kätevästi junalla, joskin kävelyä kertyy, jos on jalkaisin liikkeellä. Ensimmäisenä kohteena oli Ainola.

Ainola oli Jean ja Aino Sibeliuksen koti, joka toimii nyt kotimuseona. Sibeliukset muuttivat sinne 1904 ja se on säilytetty sellaisena kuin se oli heidän eläessään. Taloon kuuluu myös suuri puutarha, jonne heidät on haudattu.


Seuraavana suuntana oli Ahola, kirjailija Juhani Ahon ja taiteilija Venny Soldan- Brofeldtin entinen koti. Ahola ei ole samalla tavalla säilynyt entisellään kuin Ainola. Sitä on käytetty moneen tarkoitukseen pariskunnan muutettua sieltä pois 1911. Nykyään se toimii museona. Pariskunnan elämästä kertoo valokuvanäyttely ja kuunneltavana on haastatteluja ja tekstejä.


Viimeisenä kohteena oli Halosenniemi, taiteilija Pekka Halosen ateljeekoti. Se on entisöity entiseen asuunsa. Se …

Your name

Kävin eilen katsomassa Makoto Shinkain ohjaaman Your name -elokuvan (Kimi no na wa, 2016). Elokuva kertoo lukiolaisista Takista ja Mitsuhasta, joiden elämät sekoittuvat toisiinsa oudolla tavalla. Kumpikin etsii jotakin, vaikka ei oikein tiedäkään mitä. Taki asuu Tokiossa ja Mitsuha vuoristokylässä, jossa hän isoäitinsä ja pikkusiskonsa kanssa osallistuvat tuhansia vuosia vanhoihin traditioihin. Mitsuha haaveilee elämästä Tokiossa.

Taki ja Mitsuha alkavat mystisesti vaihtaa paikkaa: välillä Taki herää Mitsuhan kehossa ja Mitsuha Takin. He luulevat tapahtumien olevan unta eivätkä muista niitä aamuisin, mutta keksivät keinon kommunikoida.

Olin kuullut elokuvasta paljon kehuja, mutta pidin siitä enemmän kuin odotin. Elokuva on visuaalisesti todella kaunis ja vaikuttava ja tunnelmallinen. Se oli kaunis hyväntuulinen elokuva, jossa on melankolisia kaipaamisen ja etsimisen teemoja.

Onko tämä se teksti?

Olen viettänyt viileää lauantai-iltaa aikaa lueskelemalla Helmetin e-kirjastosta löytämääni The Writer -julkaisua. Harmi kyllä sen uusia numeroita ei enää Zinioon ilmesty, mutta arkistoja voi selata. Jos pääset käsiksi lehteen, suosittelen esimerkiksi Nic Stonen artikkelia Own up. Should an author ever write a character outside their identity? (1/2017). Aiheesta on viime aikoina ollut paljon puhetta, mutta on aina hyvä muistuttaa itseään kaikesta siitä, mitä kannattaa ottaa huomioon, kun pyrkii kirjoittamaan jonkun toisen kengistä.

Kevään intensiivisen kirjoituskauden jälkeen kesällä tahti on hiljentynyt, mutta teksti etenee. Tajusin, että tällä hetkellä työstämäni käsikirjoitus on ehkä jollain tapaa henkilökohtaisin tekstini aikoihin, ehkä ikinä. Ei sillä, että kukaan henkilöistä välttämättä muistuttaisi varsinaisesti minua, ja tekstikin sijoittuu toisenlaiseen maailmaan. Ainahan kirjoittaja laittaa tekstiin paljon itseään, huomasi tai ei. Mutta tässä tekstissä on hyvin paljon sellai…

Kesäpäiviä

Kuva
Palasin viikon alussa lomalta ja tämä viikko on mennyt takaisin arkeen totutellessa. Ensimmäistä kertaa varasin junasta paikan työskentelyhytistä kirjoittamista ajatellen. Siellä oli rauhallista, mutta täytyy antaa vähän miinusta siitä, että neljän hengen hytissä oli vain kaksi latauspaikkaa ja pöydät sen verran omituisesti aseteltu, että ehkä ne on tarkoitettu enemmän eväiden syöntiin kuin kirjoittamiseen tai läppärille - paitsi jos haluaa lojua eteenpäin kyhjöttäen.

Matkalukemisena minulla oli Margaret Atwoodin Orjattaresi jaElina Pitkäkankaan Kajo. Atwoodin kirjasta innostuin HBO:n sarjaa katsottuani, vaikka joskus aiemminkin olen sitä silmäillyt. Kuuran jatko-osa täytyi hankkia ehdottomasti, koska Kuura jäi niin jännittävään kohtaan.

Kirjoittamisen suhteen loma oli kyllä melko epätuottava, mutta se ei haittaa. On hyvä pitää välillä taukoa ja sitä paitsi oli niin paljon kaikkea muuta. Alla hiukan tunnelmia kesälomalta.


Keskiyö

Kuva
Olen kesälomalla. (Ainakin lomalla. Ulkona sataa lunta ja maa on valkoinen.) Lomaa on jäljellä vielä reilu viikko ja takana toinen mokoma. Minusta kuoriutuu yleensä lomalla yökyöpeli, ja niin on käynyt jälleen.

Kirjoittaminen myöhään illalla ja yömyöhään on vapauttavaa: silloin kukaan muu ei odota minun tekevän mitään. En itsekään odota itseni tekevän mitään päivän velvollisuuksia. Ei siivoamista, ei ruoanlaittoa, ei muita arkiasioita. Kaikki hiljenee. Jostain syystä olen aina saanut iltaisin enemmän aikaan.

Lomallakaan ei voi mihin tahansa valvoa, jos tahtoo päivisinkin ja aamuisin jaksaa tehdä jotain, mutta tuntuu luksukselta varastaa silloin tällöin öisiä hetkiä, kun tietää, että aamulla herätyskello ei soi. (Tänään aamulla kissa oli tosin sitä mieltä, että minun täytyy nousta kukonlaulun aikaan.) Eikä tarvitse lopettaa hyvää kirjoitusflowta kelloon katsomisen takia.


Perjantai

Olen päivittänyt blogia viime aikoina laiskasti. Se ei johdu onneksi blokista, kirjoittaminen on sujunut, jopa niin että yöuneni ovat kärsineet siitä. Olen aina ollut hiukan yöeläjä.

Olen alkanut tehdä soittolistoja kässärille. Minulla on aina ollut joitakin kappaleita, jotka liittyvät teksteihini, mutta varsinaisisa listoja en ole oikeastaan harrastanut, enemmänkin olen käyttänyt pinterestiä. Musiikillinen elämäni helpottui, kun kuulin, että spotifyssa voi tehdä kansioita! (Ilmeisesti kaikki muut kuin minä olivat jo tämän tajunneet.) Itse keskeneräisen kässärin lisäksi olen tehnyt henkilöille omia listojaan.

Sanoja on koossa nyt noin 18k. Tavoite on 30k, joten yli puolet on kasassa.

Vappua!

Kuva
Aika on kulunut kuin varkain, yhtäkkiä on vappu ja toukokuu, kevät on jossakin lumisateiden ja rakeiden välisissä päivissä, koko ajan aikaisemmin nousevassa auringossa, pieninä varovaisina kukkina.

Blogin päivittäminen on hiukan unohtunut. Mitä olen tehnyt? Töiden lisäksi olen kirjoittanut, kirjoittanut, jopa käsin, kun kone ei ole ollut saatavilla. Koneeni kovalevy hajosi, mutta ystävällinen korjaamo sai ongittua kaikki tiedot talteen. Teen varmuuskopioita, mutta ne eivät ole aina ihan ajan tasalla. Nyt sain vihdoinkin automatisoitua projektin ja varmuuskopioiden pitäisi raksuttaa itse itsensä.

Työn alla olevasta kässäristä on myös tulostettu versio, sillä rakenteellisen jumin iskiessä päätin tulostaa koko höskän ja lajitella luvut lattialle. Ja se auttoi! Jotenkin luvut näyttäytyivät siinä eri valossa, siirtelin niitä kuin palapeliä.

Hyvää toukokuuta ja vappupäivää kaikille!


Tottelemattomat henkilöt

Kuva
Viikonloppu meni flunssanpoikasesta toipumiseen - kaikkialla leijuva pöly ei auta asiaa. Enimmäkseen mitään ei siis tullut tehtyä, kunnes yhtäkkiä yöllä iski pakottava tarve päästä kirjoittamaan yksi kohtaus.

Ja mitä tapahtuikaan - henkilöt eivät tottele, eivät laisinkaan. Vaikka tarkat suunnitelmat eivät ole paperilla, päässäni on idea, suunta, minne tahdon tarinan menevän ja henkilöiden myös. Mutta heillä on ilmeisesti aivan oma tahto.

Ehkä ei auta kuin seurata sitä.




Pääsiäinen lähenee, samoin pieni pääsiäisloma. Ostin sen kunniaksi keltaisia tulppaaneja.

Kevättä

Kuva
Tällä viikolla en ole ehtinyt kirjoittaa lähes laisinkaan. Töitä, kiirettä, harrastuksia. Onneksi edessä siintää pian vapaa viikonloppu! Lukupino yöpöydällä on kasvanut suureksi ja keikkuvaksi, niin paljon kaikkea mielenkiintoista on julkaistu ja löytyy kirjaston kätköistä.

Tällä viikolla kävin kävelyllä keskeneräisen kässärin maisemissa. Tämä on ensimmäinen kässärini, joka sijoittuu Helsinkiin, ainakin osittain. Miljöön tutkiskelu paikan päällä on avartavaa.


Kevättä on ilmassa, mutta tuuli on kylmä eikä aurinko vielä kunnolla lämmitä. Tuuli liikuttaa katupölyä, ne ovat kuin valtavia parvia. Odotan pääsiäislomaa ja kesää, talvi on ollut pitkä.


Inspiraatiosta ja kirjojen bongausta

Kuva
Alkuviikon vimmattu kirjoittaminen muuttui loppuviikolla hillitymmäksi.

Kirjoittajan on toki kirjoitettava myös silloin kun erityistä inspiraatiota ei ole, jos haluaa saada joskus valmista. Mutta on ihana tunne, kun kirjoittaminen tuntuu sujuvan vaivattomasti. Ei se tarkoita, että teksti olisi tällä tavoin syntyessään valmista - syntyi se helposti tai vaikeasti, se tulee vaatimaan editointia. En myöskään halua mystifoida kirjoittamista, vaikka olenkin ollut viikon jonkinlaisessa flowtilassa, jota en osaa selittää.

Vaikka en aina tiedäkään, mistä ideani tulevat, tiedän, etteivät ne synny oikeasti tyhjiössä ja tupsahda päähäni leijailtuaan alas jostakin inspiraatiopilvestä. Kaikki ympärillä vaikuttaa, huomasi sitä tai ei, vähintään jossakin alitajunnassa. Ehkä inspiraatio onkin vain kasautuma otollisia olosuhteita. Hyvä fiilis, energiaa, aikaa, itseluottamusta: minä osaan tämän. Ihan putkeen kaikki ei kyllä ole mennyt: huomasin jatkaneeni kirjoittamista vanhaan versioon. Vähän mietin, e…

Kirjoitan ja leijun

Viimeiset päivät olen kirjoittanut kuin vimmattu. Projekti SL:ään on ilmestynyt kahdessa päivässä pari tuhatta sanaa. Olen rientänyt töistä kotiin ja avannut koneen, matkalla olen kirjoittanut lukuja päässäni. Näen kohtauksia mielessäni ja kuulen dialogin pätkiä päässäni.

Pitkästä aikaa näen selkeästi mielessäni, mitä olen tekemässä. Kirjoitan enkä tiedä kirjoitanko minä vai kirjoittaako teksti minua, ehkä molempia.

Tätä tahtia olen kirjoittanut viimeksi silloin kun... kirjoitin Siilin kuolemaa? Asuin Oulussa ja kirjoitin yömyöhään, välillä katsoin verhojen raosta naapuritalossa asuvan kaverini ikkunan suuntaan. Jos hän oli sammuttanut valot, minunkin oli viimeistään aika mennä nukkumaan.

Lisääntyvä valo ei voi olla syy, sillä yleensä keväällä valo ahdistaa minua tiettyyn pisteeseen asti. Luulen, että syynä voi olla se, että pitkästä aikaa minulla on fyysisesti paljon energiaa eikä väsytä. Yöt ovat aina olleet luovimpia aikojani. Keitän teetä ja kirjoitan, sytytän kirjoityskynttilän j…

Arvonta on päättynyt!

Kiitos kaikille Hylättyjen lasten kaupunki -arvontaan osallistuneille! Arvonta-aika päättyi eilen.

Netin arvontakone suosi tällä kertaa nimimerkkiä M. Onneksi olkoon! Otan voittajaan yhteyttä sähköpostitse.

Mukavaa alkanutta viikkoa myös muille. :)

Valaan kokoinen meri

Kuva
Tänään ei tarvitse mennä töihin. Tänään mm....

- kylvetän orkidean
- pesen pyykkiä
- siivoan
- kirjoitan, ehkä
- kuuntelen tätä, kuten olen kuunnellut joka päivä tällä viikolla:



Harry Potter and the Philosopher's Stone Concert

Lauantaina pääsin katsomaan Harry Potter ja Viisasten kivi -elokuvan konserttia. Konsertissa Vantaa Pops Orchestra soitti John Williamsin säveltämän elokuvan soundtrackin jokaisen nuotin. Leffa pyöri taustalla.

Harvoin olen päässyt osallistumaan mihinkään fanitustapahtumaan, ja sellainen tämä hiukan oli, vaikka ei ehkä tavallisimmasta päästä. Moni katsojista oli myös pukeutunut teeman mukaisesti.

Hetken päästä unohdin, että musiikki tulee livenä, se kuulosti niin virheettömältä. Uskomattoman hienoa musiikkia ja taitavia soittajia. Ja elokuvakin oli parempi kuin silloin kun sen näki ensimmäisen kerran. Ehkä en suhtaudu siihen aikuisena niin tinkimättömän kriittisenä ja ajattele koko ajan että tuokin on ihan väärin! Kaiken kaikkiaan kiva kokemus.

PS. Kirja-arvontaani ehtii vielä osallistua!

Kirja-arvonta!

Kuva
Haluaisitko lukea Hylättyjen lasten kaupungin, mutta et ole vielä saanut sitä käsiisi? Arvon blogissani yhden kirjan ja sujautan mukaan muutaman kirjan maailmaan sijoittuvan kortin.



Voit osallistua jättämällä kommentin tähän postaukseen. Jos blogistasi ei löydy sähköpostiosoitetta, jätä se myös kommenttiin, sillä otan voittajaan yhteyttä sähköpostilla. Jos et pysty jättämään kommenttia, voit osallistua myös lähettämällä sähköpostia yhteystiedot -välilehdeltä löytyvään osoitteeseeni.

Arvonta-aika päättyy 13.3. klo 18.00

Työhuone

Kuva
Jokin aika sitten kirjoittajat esittelivät blogeissaan työhuoneitaan. Vaarna aloitti kertomalla unelmien työhuoneestaan täällä, ja sittemmin esimerksi Jenna Kostet esitteli omaansa täällä ja Afeni täällä. Myös Kahvia ja kirjaimia blogissa tartuttiin aiheeseen. Varmasti jokunen meni ohi, joten ilmianna työpisteesi kommenteissa, on mielenkiintoista nähdä miten muut työskentelevät! Työtapoja on niin monta kuin kirjoittajaakin. Jotkut kirjoittavat kotona, joillakin on oikea työhuone, jotkut kirjoittavat ulkona ja kahviloissa, koko kaupunki työhuoneenaan.

Pistin oman työtilani uusiksi vähän aikaa sitten. Olen aikojen saatossa kirjoittanut monenlaisissa paikoissa.  Perus työpöytä + hyvä tuoli tai keittiönpöytä on minusta toimivin. Lattialla kirjoittaminen oli ehdottomasti huonoin vaihtoehto. Muuttaessani Oulusta Helsinkiin jätin lähes kaiken omaisuuteni taakseni ja elin jonkin aikaa ilman huonekaluja, joten lattia tuli tutuksi. Minulla oli joskus siitä kuvakin blogissa, mutta se on kadonnut…

Valmis

Kuva
Hylättyjen lasten kaupunki on ollut nyt ulkona noin viikon. En ole vielä ehkä oikein ehtinyt sisäistää asiaa. Nyt kun toinen kirja on ulkona, iskeekö tyhjyys? Toivottavasti ei. Uskon, että se, että työn alla on jo seuraava teksti, auttaa. HLK:n viimeisin versio syntyi jälkeen päin ajateltuna suht helposti, sillä kustantaja ei vaatinut suuria muutoksia.

Mitenkään nopeasti se ei kyllä löytänyt tietään kovien kansien väliin: Kirjoitin ensimmäisen version vuonna 2003 ja jätin tekstin sikseen. Viimeisin versio, jota tarjosin kustantajalle, syntyi 2015-2016. Onko vuoden 2003 ja 2016 versiolla jotain tekemistä keskenään? Ei juuri. Onko perusteltua edes puhua samasta käsikirjoituksesta? En tiedä. Joka tapauksessa kirja on nyt ulkona, eikä lausettakaan siitä voi enää muuttaa. Se on valmis. Se on lopullisesti valmis, ja lukijat saavat tehdä siitä omia tulkintojaan.

Haastatavinta editoidessa kässäriä kustantajalle viime kevään ja syksyn välillä olivat kuvat. Olin saanut päähäni, että Hylättyjen …

Hylättyjen lasten kaupunki on ilmestynyt!

Kuva
Hylättyjen lasten kaupunkion nyt ilmestynyt! Keskiviikkona sain viestin, että kirja on tullut painosta ja perjantaina sain hakea pahvilaatikollisen tekijänkappaleita itselleni.


On ihanaa saada oma kirja käpäliinsä, tuntea uuden paperin tuoksu ja selailla sivuja. Olen onnesta sykkyrällä, kuten varmasti jokainen, joka saa oman kirjalapsosensa syliinsä. Toivottavasti kirja löytää lukijoita ja lukijat kirjan.

Jos haluat livahtaa katsomaan salaperäistä kaupunkia ja nähdä, miltä Jättilokku näyttää, tartu tähän kirjaan!

Hylättyjen lasten kaupunki Goodreadsissa.

ps. Järjestän mahdollisesti myöhemmin kirja-arvonnan blogissani, kannattaa seurailla!

Kirjat herättävät edelleen tunteita

Kirjojen polttaminen ei jäänytkään ysärille.

Eilen vietettiin kansainvälistä Harry Potter Book Nightia. Halusin kirjailijaksi jo ensimmäisellä luokalla, mutta en tiedä olisinko alkanut kirjoittaa niin vakavissani, ellen olisi 12-vuotiaana löytänyt pottereita. Kun jossain kysyttiin, kuka haluaisit olla yhden päivän ajan, jos saat valita, minä olisin halunnut olla J. K. Rowling. Halusin tietää, miltä tuntuu osata kirjoittaa jotain sellaista kuin J. K. Rowling. Ensimmäiset tekstini olivat aikamoisia potterkopioita.

Harry Potter Book Nightin takia kiinnitin tavallista enemmän huomiota pottereihin liittyviin uutisiin ja huomasin, että pottereita pistetään edelleen palamaan. Vaikka tavoite varmaan on päinvastainen, niin se, että kirjat voivat edelleen saada niin isoja tunnereaktioita aikaan, on ehkä merkki  kirjailijan onnistumisesta.

(Pidän kirjojen polttamista järjettömänä touhuna. Joskus minun on tehnyt mieli nakata jokin kirja lattialle, mutta että aletaan sensuurimielessä tekemään kirj…

Tyhjien sivujen lumo - vai kammo?

Kuva
Kirjoittamiseen tuntuu sisältyvän kaikenlaisia siihen enemmän tai vähemmän liittyviä haavehankintoja. Oma ultimaattinen haaveeni on työhuone tornilla, mutta lottovoittoa tai bestselleriä odotellessa listallani on ollut pari realistisempaa. Tällä viikolla sain ne yliviivattua:

- uusi kirjoituspöytä
- käsin sidottu muistikirja

Kirjoituspöytä oli tarpeellinen hankinta: entinen, konkurssiin menneestä kaupasta hankittu lastulevyhirvitys ajoi hankintahetkenään asiansa. Se oli halpa, sen sai kotiinkuljetuksella ja siihen mahtui juuri ja juuri tietokone ja näppis. Sen lisäksi, että se oli melkoisen epäinspiroivan näköinen, se keräsi pölyä ja oli liian pieni ja matala. Jotenkin kaksi kirjaatuli sen ääressä naputeltua. Nyt se kerää pölyä keskellä huonetta ja katselee kateellisena uutuuttaan hohtavaa pöytää, joka on vienyt sen paikan.


Uusi kirjoituspöytä on ihana. On upeaa, kun kirjoituspöydälle mahtuu asioita. Kuten teekuppi ja hiiri. Yritän silti olla keräämättä pöydän täyteen tavaraa. Kirjo…

Raumallinen viikonloppu

Kuva
Eräs kirjoittava ystäväni heitti kerran ilmoille ajatuksen minikirjoituslomasta: voisi varata hotellin ja mennä viikonlopuksi toiseen kaupunkiin ja viettää kirjallisen retiriitin omassa rauhassaan. Samalla tulisi harrastettua kotimaanmatkailua. Kävin Raumalla viime viikonloppuna ensimmäistä kertaa elämässäni ja totesin, että se sopisi moiseen mainiosti. Ehkäpä joskus kesällä voisin lähteä sinne uudestaan! Tosin enpä tiedä, saisinko välttämättä kirjoitettua vieraassa ympäristössä. Tällä kertaa olin siellä kuitenkin muuten vain.
Kaupunki on kuulemma kesäkaupunki, mitä en epäile, mutta kyllä se nytkin oli viehättävä. Aurinko paistoi ja pakkasta oli pikkuisen. Vanha Rauma oli ihana. Hienoa, että jossain on säilynyt niin paljon puutaloja. Onhan alue päässyt Unescon maailmanperintölistalle.
Museokortille tuli käyttöä, koska sillä pääsi kaikkiin Rauman museoihin. Ikävä kyllä aikaa ei ollut liikaa - merimuseossa olisi voinut viipyä kauemminkin. Itse ihastuin Merimuseon lisäksi erityisesti 18…

Pulppuamista

Kuva
Kirjoittamisen ilo. Se, kun sanat ja lauseet pulppuavat suonia pitkin sormiin ja sormet vaativat päästä näppäimistölle, se kun metromatkalla tarinan kohtaukset alkavat pyöriä päässä, se on ihana tunne. Minulla on ollut sitä ikävä. Ei oikolukua, ei deadlinen kanssa kiirehtimistä, pelkkää kirjoittamista. Tätä vaihetta, kun tarina on vain minun ja kirjoitan jotain aivan uutta, jota kukaan muu ei ole vielä lukenut.

Aikaa ei vain tunnu olevan ikinä tarpeeksi; kun iltaisin tulee väsyneenä kotiin, koneen avaamisen kynnys on suuri. Mutta tarina pulppuaa. Se on parasta.

--

Kirjoituspöydän etsintä on tuottanut tulosta. Löysin kirjoituspöydän, johon ihastuin ja jota kävin katsomassa. Kunhan kuljetus vielä järjestyy, pääsen uusimaan kirjoitusnurkkaukseni.

Vuoden ekat sanat kirjoitettu

Pakkanen pureskelee ulkona. Villasukat, kynsikkäät ja lämmin tee olivat eilen tarpeen, kun työmatkalla merenrannassa tuuli oli kaataa minut kumoon ja jäiset hileet puskivat merenpintaa pitkin hyytävinä pilvinä. Ne tuntuivat suorastaan laukkaavan eteenpäin. Mutta oli kaunista, aurinko paistoi ja ainakin ilma oli raitis.

Vuosi  on alkanut kirjoittamisrintamalla hyvin. Olen saanut kirjoitettua yhden uuden luvun ja aloittanut toista, ja korjaillut yhtä vanhaa, kaikki samaan tarinaan kuuluvia. Välillä keskittymiseni meinaa herpaantua ja välillä huomaan eksyneeni surffailemaan nettiin. Pitäisi kai kiskoa nettipiuha irti seinästä kirjoittamisen ajaksi.

Tänään kuitenkin uppouduin pitkästä aikaa tekstiin niin, että en muistanut mitään muuta, en edes kuullut musiikkia, jota kuuntelin. Ehkä kirjoittamispaikan vaihdoksella oli osansa, tätäkin tekstiä naputtelen eri paikassa kuin yleensä.

Vaarnan postaus työpisteistä sai minut haaveilemaan uudesta kirjoituspöydästä. Muutkin ovat postanneet työnurkk…

Hyvää uutta vuotta 2017!

Kuva
Toivotan kaikille lukijoilleni mahdollisimman hyvää uutta vuotta! Tuntuu älyttömältä, että nyt on jo 2017! Viime vuoden uuden vuoden lupaukseni oli yrittää tehdä sellaisia asioita, joita oikeasti haluan tehdä. Se oli hyvä idea, vaikka ei olekaan aina mahdollista - joitain asioita on tehtävä, vaikka ne olisivatkin tylsiä tai ankeita. Mutta muuten voisin yrittää jatkaa samalla linjalla.

En tiedä vielä, mitä tämä vuosi tuo tullessaan. Suunnitella voi aina, ja suunnitelmista ajattelin postata myöhemmin.

Vuosi vaihtui lumisissa merkeissä. Pääsin ratsastamaan ja vaeltamaan tunturille (se oli aikamoista tarpomista) ja nauttimaan ihastuttavien kissojen seurasta, joista toinen on jo 18-vuotias vanhus. Sukltaata, tähtiä, lautapelejä ja glögejä, niistä oli tehty tämä joululoma.  Tässä hiukan kuvaraportin muodossa maisemia.