Kohti syksyä


Syksystä on tulossa todella kirjallisuustapahtumapainotteinen!

Scifin ja fantasian suurtapahtuman Worldconin (9.-13.8) ohjelma on julkaistu ja hankin itselleni viime viikolla jäsenyyden tapahtumaan. Odotan sitä todella innolla! Ilmeisesti minun täytyy myös kehittää itselleni ajankääntäjä, koska olen ympyröinyt jo useamman yhtä aikaa päällekäin olevan ohjelmanumeron. Eniten vietän aikaa paikalla todennäköisesti keskiviikkona, koska satun olemaan vapaalla, mutta muinakin päivinä minun on tarkoitus mennä katsomaan ohjelmaa.

Olin pitkään kahden vaiheilla, että hankinko jäsenyyttä vai en, mutta sitten kun tajusin kuinka ainutkertainen tilaisuus on kyseessä (Worldconia harvemmin järjestetään Pohjois-Amerikan ulkopuolella) ja selailtuani ohjelmaa, tajusin, että ehdottomasti haluan mennä paikalle. Toki Helsingissä asuvana tämä on minulle suht helppoa ja jäsenyydestäkin sai ensikertalaisalennuksen. Siltä varalta, että tämä postaus vielä tavoittaa jonkun, alennusta saa käsittääkseni tänään keskiyöhön asti.

Ennen Worldconia järjestetään 5.8.2017 Hel-YA! (Helsinki Young Adult Literary Convention), joka nimensä mukaisesti keskittyy nuorten aikuisten kirjallisuuteen. Tämä on ensimmäinen laatuaan Helsingissä ja nuortenkirjallisuutta kun itsekin kirjoitan, tapahtuma kiinnostaa.

Sitten on tietysti lokakuussa vielä kirjamessut! Paljon odotettavaa siis syksylle.

Kommentit

Viime aikojen suosituimmat postaukset

Esimerkki kirjoittajan viikosta

Hvitträskin maisemissa

Tuuli nousee, on uskallettava elää